YL mediassa

Kolme vuosikymmentä kahdessa tunnissa

Matti Hyökin (kuva) kausi YL-johtajana on menestystarina vailla vertaa meidän leveysasteillamme. Hän on laajentanut ohjelmiston käsittämään kaikkea klassisesta mieskuororomantiikasta tangoon, mistä suurin osa on levytetty. Hän on tilannut ja kantaesittänyt lukemattomia suomalaisten ja ulkomaalaisten säveltäjien teoksia ja muuttanut ylioppilaskuoron yhdeksi suomalaisen musiikkiviennin menevimmistä nimistä.

Kun Hyökki kolmen vuosikymmenen jälkeen kiittää, on suurin haaste, kuinka pähkinänkuoreen voi puristaa edustavan kokonaiskuvan Hyökin aikakaudesta istuttamatta yleisöä puoliyöhön saakka. Tämä hoidettiin yhtä loogisesti kuin hienostuneesti ottamalla muutama maineikkaampi uusi teos ja nippu klassikoita kotimaisesta mieskuoroaarteistosta ja sekoittamalla läjään.

Kaikkia teoksia ei suinkaan ole sävelletty YL:lle, mutta ne ovat etabloituneet ohjelmiston luontaiseksi osaksi. Tällaisia ovat esim. Ett drömackord ja Evige Eros — kaksi Sibeliuksen hienointa teosta tässä genressä — Muntra Musikanterille omistettuja kun taas Erik Bergmanin hupaisa Bim Bam Bum , kuten Daniel Börtzin kiperä 16-ääninen Gryningsvind , on kirjoitettu Orphei Drängarille .

Vaivaton ohjelmisto

Spektaakkelimainen avausnumero, Kanjo japanilaisen Michio Mamiyan sarjasta Composition for Chorus nro 14 , on sitävastoin YL:n tilaus, ja oli kiehtovaa huomata, kuinka lähelle buddhalainen initiaatioriitti vastasi lappalaista soinniltaan ja ilmaisultaan. Myös Perttu Haapasen Talescapes , joka oli menestys USA:n-kiertueella aiemmin tänä vuonna, sävellettiin YL:lle ja toteutettiin samalla vaivattomuudella kuin muukin moderni ohjelmisto.

Jotain samasta tyypillisesti modernista estetiikasta epätavanmukaisine äänentuottoineen ja foneemeeilla leikkimisineen toistui myös illan kantaesityksessä, Seppo Pohjolan neliäänisessä sarjassa Manner-lauluja ( Eeva-Liisa Mannerin tekstiin), vaikkakin Pohjolan ilmaisu on huomattavasti helpompaa kuunneltavaa tonaalisine kiintopisteineen ja jatkuvine selvine rytmiikoineen.

Yksikään uskottava YL-retrospektiivi ei ole mahdollinen ilman sellaisia nimiä kuin Sibeliuksen ohella Kuula , Madetoja ja Palmgren . Myös Einojuhani Rautavaaran — jota nyt edustivat Laulu oravasta ja Sydämeni laulu Aleksis Kivi -oopperasta — voi vähitellen alkaa lukea kuolemattomaan klassikkojoukkoon, kun taas Jukka Linkolan sarja Tangon toinen kotimaa on jo saanut modernin klassikon statuksensa.

Hyökki on vuosien vieriessä suosinut aidon kamarimusikaalista, monin tavoin epäsuomalaista sointi-ihannetta pitäen läpikuultavaa, usein hämmästyttävän hienoa sointia kunniassa ja itse olen toisinaan kaivannut komeimmin loistavia tenoreita, mehevimpiä kellaribassoja ja jotain, mitä kai voisi sanoa alkuvoimaksi. Toisaalta on voitettu melkoisesti ilmaisun nyanssirunsaudessa — perintö jota manttelinperijä Pasi Hyökki todennäköisesti aikoo vaalia hellästi.